Vuodatuksen mainokset, roskapostit sekä videoiden lataamisen hankaluus saivat meidät muuttamaan bloggeriin. Jatkossa touhumme löytyvät täältä:

http://hilariclinton.blogspot.com/

Käytiin hallilla tokoilemassa. Ted pääsi ensin treenailemaan. Seuraaminen oli hyvää, sen jälkeen tehtiin ruutuun lähetyksiä. Hallissa oli jonkin verran agilityesteitä korjaamatta joten tein ensin ruudun agilityesteen eteen. Ted oli ihan pihalla, juoksi siivekkeen taakse ja kurkki sieltä ihan innoissaan. Otettiin uudestaan ja kiersi koko ajan oikeasta laidasta sisään. Nooh, tehtiin helpotettuna kerran ja sitten se sujui. Tehtiin vähän kaukokäskyjä ja tempuista mm. ryömimistä, peruuttamista ja jänistemppu. Lopuksi Ted sai juosta putkeen pari kertaa, se on ihan ykköstemppu Tedin mielestä nykyään :)

Hitin kanssa tehtiin ruutua lyhyeltä matkalta. Aluksi oli ihan pihalla sekin ennen kuin oikea kohta alkoi löytyä. Otettiin eri suunnista useamman kerran. Yhdessä kohtaa pyysin korjaamaan kohtaa tarkemmaksi ja sittenhän alkoi oikea show, kun Hit teki johtopäätöksen että tämä on nyt sitä kosketusalustajutskaa ja kävi törkkimään korjauskäskyllä ruutumerkkejä etutassulla! Varsinainen bordercollie. Hieman yritti myös kytätä ja vaania tuossa liikkeessä... Tehtiin hyppynouto pari kertaa, ekalla meinasi kiertää, toka hyvä. Metallinouto vauhtinoutona kerran ja se oli hyvä. Kaukokäskyissä oli Hitillä ihan oma show. Palkkasin virittelysanasta ja sen jälkeen palkkasin virittelysanasta ja jätöstä, ei paineistunut. Maahan- seiso oli hyvä, samoin maahan- istu. Heti kun ketjua monimutkaistettiin niin tarjonta olikin astetta mielenkiintoisempaa. Istu- seisossa tuli reippaasti eteen ja seiso- istussa ei jostain syystä tajunnut istua ollenkaan vaan lähti peruuttaamaan kun oletti että pyydän menemään taaksepäin :D Hassu, sisällä nämä kyllä sujuu, täytyy nyt siirtää treenit muihinkin paikkoihin jotta saa nuo varmoiksi. Luoksetulon stopit sujui molemmat, mutta ennakoi ihan sikana. Täytyy tehdä paljon läpijuoksuja... Liikkeestä istuminen oli myös ihan hukassa. Tarjosi seisomista ja kun se ei kelvannut - maahanmenoa. Piti helpottaa niin sitten se löytyi. Loppuun otettiin vielä agilityn keppejä, vahvistin ensimmäistä keppiväliä eri kulmista. Painittiin ja leikittiin ja häntä viuhui, siihen oli hyvä päättää treeni :)

Tiistaiseen tapaan taas paimentamassa. Viime treenien jälkeen ryhdyin pohtimaan Hitin paimennuskoulutusta. Suurimmat jankkaamiset meille tuli aina siitä, että koira missasi esimerkiksi poispäinajoissa maahanmenokäskyä ja sen jälkeen paineistui. Hakukaarien tasapainopisteeseen pysäytyksissä taas ei ole ollut mitään vikaa. Mieluummin kuitenkin olisin kannustavampi ja jättäisin tarpeettomat jankkaamiset pois, ja niinpä sitten pohdin, että seisomaan pysäytys voisi toimia Hitille paremmin flankeilla yms. Sain hyväksynnän ehdotukselle ja tänään päästiin sitten testailemaan, onko sillä vaikutusta jäänkö jankkaamaan vaiko en. Mulla kun on ollut periaate, että maahan on maahan ja alas asti. Nyt seisominen on vapaamuotoisempi, pysähtyminen riittää. Ja toimihan se! Ekalla kierroksella tehtiin hakukaaria ja poispäinajoja, toisella kierroksella poispäinajoja ja lauman kääntäminen aina flankeilla. Hit teki tosi hyvin, ei paineistumista ja siten piti paremmin huolta kontaktista lampaisiinkin. Poispäinajossa uskalsi jopa kerran sanoa itse kun lampaat olisivat mieluummin jumittaneet. Myös kaaret olivat hyviä, ei valittamista. Mä olin tosi tyytyväinen tähän treeniin ja se heijastui varmaan koiraankin. Tähän malliin kun jatketaan niin johan päästään kisaamaan.

Kotona kaivoin agimöllien jälkeen naksuttimen kaapista homehtumasta. Ei kuulu meidän vakkarivarusteisiin, vaikka onkin joissain asioissa ihan kätevä. En koe itse olevani erityisen naksutin- ihminen, Hitille se tosin sopii hyvin. Aloin opettaa sille nyt kosketusalustaa. Meinaan tätä hyödyntää kontaktien opettamisessa, olen niin kädetön agilityssä että ei me muuten saada niitä kontakteja ikinä valmiiksi. Toistaiseksi olen palkannut nenäkosketuksesta alustaan, periaatteessa sekin riittäisi. Mutta taidan kuitenkin sheipata vielä koskemiseen asti. Siinä tulee se hyöty, että koira oppii pysähtymään vaikka minä jatkaisin matkaa tai tekisin mitä tahansa. Ja saa palkattua reilusti kun tekee oikein. En ole vielä päättänyt, ottaisiko kontaktilla alustan koskemiseen oman sanan vai opettaisiko siihen, että ottaa alustan ilman erillistä käskyä. Voisi olla helpompaa tulevaisuudessa, kun voisi luottaa siihen, että koira kontaktin päässä pysähtyy ilman, että minä huolehdin siitä. Hmm.

Hilanderin ekat epäviralliset startit, piti käydä koittamassa kun omalla paikkakunnallakin oli. Ei mennyt niinkuin Strömössä, mutta parhaimpaan rataan olin tyytyväinen.

Mentiin siis vain möllirata ja uusin sen pari kertaa. Ekalta radalta yritin ottaa koiran menemällä itse muurin eli kolmosesteen vasemmalta puolelta, koira ampaisikin sen jälkeen nelosesteen sijasta suoraan putkeen ja sen jälkeen vielä kiersi putken jälkeisiä hyppyjä. Jotain muutakin taisi siinä radassa mennä pieleen, ainakin kontakteissa puutteita. Hyl. Toinen rata oli paras rata, vain 1 rima alas hypyllä 16, ohjasin esteelle varmaan huonosti kun yleensä se ei rimoja kyllä roiski. Toinen virhe A:n alastulokontaktilla, hyppäsi yli. 10vp ja aliaika -13,6s, sija 7. Halusin ottaa vielä kolmannen radan ja vaatia kontaktit, siinä hyppäsi vissiin kutosesteeltä suoraan ysille ja jotain muutakin härdelliä. Esteen 9 ja 10 välissä otin valssilla haltuun, kokemus on osoittanut että likellä oleva putki on houkuttelevampi kuin puomi.

Aikamoista räpellystä mutta rata josta saatiin tulos oli mun mielestä hyvä. Paljon tuli ilmi virheitä jotka pitää saada kuntoon. Omassa ohjauksessa ja alkuun mulla oli liikaa luottoa koiran irtoamiseen, vaikka se yleensä irtoaa tosi hyvin. Rimojen pysymisestä en ole huolissani, koska tuon koiran kanssa on erittäin harvinaista että niitä tulee alas ja se johtuu aina mun virheestä... Kontaktit ovat kaikkein eniten kesken. Nyt ei auta kuin alkaa niitä ihan tosissaan treenaamaan ja vaatia kunnon stopit niille. Mä haluan niihin sellaisen varmuuden, että voin koiran lähettää kaukaakin kontaktille ja se pysähtyy joka kerta vaikka tekisin kuperkeikkoja sillä välin itse. Juoksukontaktia ei voi edes A:lle ottaa koska hyppää yli. Täytyy miettiä ottaisko näihin nyt jonkun kosketus/ namialustan jotta sais iskostettua sen päähän, että pysähtyminen on pakollista mun sijainnista riippumatta. Nyt ei jotenkin tunnu tajuavan sitä vaan lähtee kontakteilta poiskin omin lupineen vähän väliä.

Joidenkin ihmisten pätemisessä ei ole kyllä mitään rajaa... Mullekin sanottiin, että ei mun tarvi pyörähtää siinä 9 esteen jälkeen niin katsoin vähän että wtf, mitähän sekin tyyppi luuli tietävänsä mun koirasta. Olis menny putkeen mitä todennäköisimmin niin, että soi. Pitäiskö siis kaikkien ohjata samalla tavalla, viis siitä millainen koira on? Toinen hauska kuulemani juttu oli, kun henkilö selitti toiselle että mä niin tiedän miltä se tuntuu kun menee perseelleen, kyl muokin vituttais. Minä siinä sitten kuuntelemaan, että jaa, ottaako joku mölliaksaa niin helvetin tosissaan, että pahoittaa mielensä jos rata menee pieleen. Onko se sit niin, että kun on siinä yhdessä päälajissaan hyvä, niin pitää ryhtyä kaikille pätemään naamatustenkin ja kusi herahtaa hattuun. Voi herranen aika sentään. Pikkasen vois relata. Siinä käy äkkiä niin, että se oma kehitys stoppaa siihen, että on liian ylimielinen. Kaikki ei voi olla kaikessa hyviä ja kaikilla se tuskin on tavoitekaan. Esimerkiksi mulle on aivan se ja sama miten meidän agilityura tästä urkenee, tavoitteena on kisata vain sen verran mihin rahkeet itselläni riittää. Meidän päälajit ovat aivan muita, tämä on vain hubailulaji. Ja mulle riittää, että me ollaan niissä omissa päälajeissamme hyviä. Ei silti tulis mieleenkään mennä esim. tokokisassa selittämään jollekin miten tämä ja tämä olisi pitänyt tehdä ettette olisi olleet niin paskoja. Kyllä se ohjaaja tietää sanomattakin lajissa kuin lajissa, mikä sujui ja mikä ei. Jokainen tuntee omansa parhaiten. Sappikivikohtauksia ennustettavissa joillekin! :D

Tässä kuva radasta.

Tehtiin ensin seuraavaa harjoitusta: hakukaari, poispäinajoa, koiran kutsuminen pois ja lähetys uudestaan kaarelle josta taas poispäinajoon. Heikompaan suuntaan lähti huonosti aikeissa leikata, ja siihen kun puutuin niin otti sitten vähän painetta ja alkoi kysellä poispäinajossakin, saako mennä. Mutta eipä leikannut sen jälkeen. Toisella kierroksella häkityksen treenailua. Pitäisi itsekin olla täsmällisempi noiden käskyjen kanssa ja sain siihen ihan hyviä vinkkejä. Pitäisi melkein olla omat lampaat, joilla voisi liki päivittäin harjoitella niin tulisi kaikki suuntakäskytkin kaarilla että poispäinajossa selkäytimestä. Sain pienen pätkän videokuvaa ennen kuin muistikortin tila loppui, siirrän koneelle jos jaksan. Ulkona saisi otettua huomattavasti parempaa kuvaa kaikinpuolin, kuin hämärässä sisätilassa. Sain myös mukaani paimennuksen koekortin, täytyypä siihen pyytää hammas- ja kivestodistus samalla kun käydään toukokuussa rokotuksilla. Ulkokauden alkaminen tulee melkolailla näyttämään sen, koska olisi fiksua niitä kisoja suunnitella.

Käytiin keskustelua eri linjojen paimennusominaisuuksista ja kisasäännöistä ja oli kyllä aika ajatuksia herättävää. Mukavaa käydä rakentavaa keskustelua aiheesta. Hitilläkin ihan selkeästi jotain viettiä on, kyllä sille nuo perustoiminnat saa opetettua mutta onhan sen intensiivisyys tietenkin eri luokkaa kuin mitä hyvällä työkoiralla, vaikka se ei siellä kakkaa syökään tms. Mutta niillä palikoilla mennään mitä on annettu, alunperinkin me aloitettiin kyseinen laji katsoaksemme, miten pitkälle sen rahkeet riittää. Se kuitenkin ihan työskentelee. Ja olisin tosiaan luovuttanut jo, jos koiralla ei mitään viettiä lajiin olisi. Paimennuskisoihin ei voi oikein mennä tulostenhakuasenteella millään koiralla, kun siellä voi sattua mitä vaan ja tuuriakin vähän tarvitaan. Hyvä ajatus oli myös se, ettei sillä ole mitään väliä vaikka joutuisi kiertämään kymmenen kisaa tavoitteeseen päästäkseen. Aina riittää arvostelijoita ja niistä ei tarvitse pätkääkään piitata. Tärkeintä minusta on usko omaan tekemiseen mitä eri harrastuslajeihin tulee. Löytyy siitä potentiaalia ihan tarpeeksi - minun mittakaavassani ja minun tarpeisiini. En tarvitse koiraa, joka kykenee paimennuksessa ylempiin luokkiin enkä työkoiraa sillä näissä rivitaloissa harvemmin on mahdollista pitää lammaslaumaa. Eniten me tullaan toivottavasti pörräämään pk- lajien kimpussa.

Vaikka sitten onnistuisikin rotuyhdistyksen ykkösluokan suorittamaan, niin onhan niitä jotka pyyhkivät ahterinsa sillä tuloksella. Mutta sepäs ei ole minun ongelmani, olen erittäin tyytyväinen omistaessani koiran, jonka kanssa voi harrastaa monennäköisiä lajeja. Myös niitä ihania näyttelyitä!

Tätä blogia ei ole kenenkään pakko lukea. En kaipaa tänne mitään nassutusta siitä, miten näyttelyharrastus on perseestä, kuinka surkearakenteisia näyttelykoirat ovat, miten näistä koirista ei ole mihinkään käyttöön tai mitään muutakaan vastaavaa. Se kun ei pidä paikkaansa. Tämä jos mikä on mustavalkoista ajattelua. On typerää ja suppeakatseista tuomita eri linjojen harrastajia ja eri harrastuksia joihin lukeutuu myös näyttelytoiminta. Joillekin ne nääs ovat mukavia tapahtumia, joissa näkee muita rodun harrastajia ja omia tuttuja ja ystäviä.

Kaikista linjoista löytyy hyviä ja huonoja yksilöitä. Löytyy myös huonolla rakenteella ja hyvällä rakenteella varustettuja koiria - joka ainoasta linjasta. Eikä se paimennusviettikään ole mikään selkiö, etteikö seka-/ näyttelylinjaisissa voisi olla _oikeasti_ paimentavia yksilöitä. Yleensä näyttelykoirat pärjäävät näyttelykehässä ja työkoirat paimennuksen parissa, mutta tähän väliin mahtuu monen näköistä koiraa ja harrastajaa.

Tähän samaan hengenvetoon sanon, että en enää julkaise nimimerkillä lähettyjä viestejä joiden lähettäjää ei tunnista, joten niitä on aivan turha tähänkään postata. Mikäli kirjoittaa asiallista kritiikkiä tai muuten asiaa, niin sitä ei tarvinne tehdä nimimerkin takaa vaan siihen passaa linkittää oman kotisivunsa/ blogiosoitteensa/ sähköpostiosoitteensa. Muussa tapauksessa kommentti on yhtä tyhjän kanssa.

Hilari (Clinton)han on varsinainen loikka-koikka. Käytiin vihdoinkin lauhtuneiden pakkasten ansiosta ihan kentällä asti treenaamassa. Ensin tein metallinoudon yhden kerran, käsissä lämmitetyllä kapulalla. Otettiin vauhtinoutona ja sai palkan melkein heti, kun oli nostanut kapulan. Se kapula on aika raskas, Tedikään ei siitä kamalasti ole tykännyt vaikka molemmat tykkäävät noudoista. Meidän kevyempi metallikapula taas on ihan tyhmä, kun sen laipat pyörii ja sinne voi jäädä viikset väliin. Painavassa on kiinteät laipat. No se meni kuitenkin hyvin.

Sitten tehtiin ruutuja. Olin tehnyt kaksi valmiiksi aika vierekkäin, pystyin sitten vuorotellen lähettelemään. Ensin oli ihan kuutamolla ja loikki kenguruna ruudusta yli, loikki merkkien ympärillä, loikki sinne tänne. Suu auki ja söpöllä ilmeellä pitkin poikin. Nimenomaan loikki, ei juossut. No sain sen sitten pysäytettyä oikeaan kohtaan ja sitten taas muisti mitä halutaan, ja saatiin monta onnistunutta putkeen. Tehtiin ihan lyhyellä matkalla. Ruutuun lähetys on tällä hetkellä eniten kesken, mutta eipä me paljoa olla sitä treenattukaan. Tarttee siihenkin saada lisää toistoja, Hit kun oppii niin nopeasti niin eipä tarvitse paljoa panostaa.

Kaukokäskyjä vähän, ihan lyhyellä matkalla. Halusin maahan-seison. Hit osaa vaihdot jo melkoisen hyvin. Teki kuitenkin taas sen oletuksen, että istumista tässä halutaan kun on ennenkin haluttu, ja ihan pokkana nousi istumaan. Alusta asti uusiksi ja sitten se ystävällisesti kertoi, että ei tee sitten mitään. Suullisesti moitin ja otin taas uudestaan, sitten tekikin tosi hyvin. Ihme venkoilua, yrittää vaan päästä sieltä mistä aita on matalin :) No kaipa nuokin saadaan varmoiksi kunhan herra ei tee niitä "mie oletan" juttujaan. Ei se edes paineistu, yrittää vaan vedättää minua. Ei onnistu Hit!

Otettiin luoksetulon stopit kerran. Kokeilin ihan pokkana suullista käskyä, vaikka viimekisoissa ollaan käytetty käsimerkkiä. Tedin kanssa kisattiin myös avo- käsimerkillä, ja sitten voittajassa päätin vaihtaa käskyyn. Suulliseen koira tuntuu reagoivan jotenkin paremmin ja Tedinkin kanssa huomasin, että se ei suullisella yritä tunkea läpi, toisin kuin käsimerkillä. Ei niitä tunkemisia treeneissä tule, mutta auta armias kun menee kisoihin. Siellä on helppo puijata kun omistaja ei voi kisatilanteessa puuttua siihen. Hitille toimi myös suullinen seis- käsky erinomaisesti joten käytän jatkossa sitä. Tehtiin myös lyhyemmällä matkalla kerran luoksetulosta maahan. Ei olla sitä juurikaan tehty, mutta sitäkään ei näemmä tarvitse varsinaisesti opettaa.

Lopuksi otettiin vielä hyppynoutoa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun tehtiin. Ensin hyppäsi ja otti kapulan + kiersi esteen, kun en tajunnut heti mennä vastaan. Toisella kerralla hyppäsi esteen, otti kapulan, kiersi esteen ja hyppäsi siis uudestaan väärään suuntaan :D Kolmannella kerralla varasti hypyn, otti kapulan ja meinasi lähteä painamaan rallia sen kanssa! Neljännellä sitten hyppäsi ja teki noudon kuten kuuluu. Bordellikoiran treenaaminen vaatii kyllä lievästi sanottuna huumorintajua :) No pääasia, että koiruudella on hauskaa!

Telari sai tehdä ruutuunmenoja ja jokusen noudon. Lisäksi tehtiin tolpan kiertoja ja leikittiin :) Jalat ovat nyt olleet ihan ok, eli eivät ole vaivanneet - taas toistaiseksi.

Saivat treenin jälkeen painaa vapaasti menemään. Ted- parka jää kyllä niin alakynteen Hitin kanssa, kun se ei yhtään sano vastaan.  Tosin eipä se häntä itseään näytä häiritsevän, "senkus roikut, minä tutkin nyt tämän hajun" ja toinen kiskoo pää punaisena rintakarvoista roikkuen ja muristen.

Meillä piti olla aamulla hakua, pakkasrajana -20. Kaikki muut peruivat, joten eipä sitten koutsin kanssa kahdestaan viitsitty metsään lähteä ;) MIttari näytti tasan 20.

Samasta syystä oli myös agitreenit päivällä peruttu. Illaksi sentään lauhtui ja iltalenkillä mittari näytti alle 10. Kyllä tätä oltiin jo odotettukin.

Tiistaina voisi sitten taas kirjoitella meidän paimennustreenejä. Vaikka sitä todellista paimennusviettiähän se pyöriminen ei kuulemma kerro. Mennään sitten epäpaimentamaan. Kahtellaan sitten kesän kisoissa, mihin tuosta koirasta on. ;) Mä olisin lyönyt hanskat tiskiin jo ajat sitten, jos koiralla ei viettiä lajiin olisi. Ollaan me treenattu avoimella pellolla suht liukkailla lampailla, mutta ilmeisesti sekin menee sen pyörimisen piikkiin joidenkin mielestä. Mitenhän mahtaisi esim. itsenäinen poispäinajo sujua, jos koiralla ei olisi mitään taipumusta hommaan. Nämä ihmiset eivät selkeästikään ole perehtyneet siihen, millaisia sukulaiskoiria koirani takaa löytyy. Mm. emänisä Ready, joka myös paimentaa.

Tuossa illan aikana mietiskelin tutun kanssa aiheesta keskusteltuani, mikä olisi järkevä korvausvastuu kasvattajalla, jos kasvatettu pentu onkin sairas. Minä tiedän, millaista on elää sairaan koiran kanssa ja myötätunto vastaavien sairauksien kanssa painivien nuorten koirien omistajia kohtaan on valtava. Oltiin sitä mieltä, että sairauden korvauksena esim. 50% kauppasumman palautuksesta olisi vallan mainio juttu. Rajana pitäisin ehkä sitä, miten vaiva vaikuttaa koiran elämään ja vaatiiko se säännöllistä lääkitystä (esim. epilepsia). Itse haluaisin olla vastuullinen kasvattaja, ja siinä ei raha ole ykkössijalla. Jotkut kasvattajat palauttavat myös osan kauppasummasta virallisten terveystutkimusten jälkeen, sekin täytyy laittaa korvan taa, jos sillä saa pennun ottajien aktiivisuutta terveystutkimuksiin nostettua. Mulla vaan on sellainen tunne, että jos kasvatan pentueen niin olen silloin myös vastuullinen siitä, mitä siitä tulee. Haluan olla, enkä sysätä sitä vastuuta muiden harteille.

Kirjoitukseni kasvatusmoraalista koski lähinnä vain minua itseäni, miten ainakin tällä hetkellä toimisin ja mitä pidän esimerkillisenä. En edellytä esim. kaikilta uroksen kyselijöiltä niin suurta näyttöä kuin mahdollisilta omilta yhdistelmiltäni. Jotain näyttöä kuitenkin pitäisi olla sillä nartullakin jos minulta kyselee. Joka tapauksessa tulee menemään vuosia, ennen kuin käsissäni on jalostuskelpoinen narttu tarvittavalla näytöllä. Toivottavasti sinä aikana saan tehtyä tarvittavan taustatyön minua kiinnostavista linjoista. Ensisijainen tavoite on toimivat ja terveet harrastuskoirat, joilla toivottavasti on taipumuksia alkuperäiskäyttöönkin. En kuitenkaan näe, että minun pitäisi lähteä täysin työlinjaisten linjalle. Tiedän useita erinomaisia, aivan mahtavia työlinjaisia koiria. Mutta minua kiehtovat tällä hetkellä eniten sekalinjaiset koirat, joista voisi saada koiran sekä käyttöön että näyttöön. Se ei liene muilta pois.

Edit.

Hypoteettinen kysymys: Olisiko rodun terveystilanne parempi, jos ihmiset olisivat aikojen saatossa toimineet niin, että eivät olisi pennuttaneet toistamiseen koiraa, jolla on sairaita jälkeläisiä?

Mun logiikan mukaan ongelmaa siirretään vain eteenpäin, jos koiralla selkeästi perimässään vikageenejä on (on jättänyt sairaita jälkeläisiä) ja silti pennutetaan. Ne tulevat vain ilmi sen alenevissa polvissa sitten ajan myötä. Sen oma pentue voi tietyn koiran kanssa olla täysin terve, mutta entäpä sen jälkeläisten jälkeläiset, ja niiden jälkeläiset? Ihan mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi.

Otettiin yhtenä päivänä hieman pakkaskuvia. Kuvien copyright Mirka Holmberg.

Tyypillistä riekkumista meidän laumassa...

1. Hit aloittaa väijymisen

2. Hit ärsyttää Tediä niin kauan, että saa sen jahtaamaan itseään.

3. Jos Ted lopettaa, sitä pitää ärsyttää vähän lisää.

4. Lopulta Ted ei enää reagoi ärsytysyrityksiin ja sitten sitä yritetään ihan tosissaan saada jatkamaan painimista. Ted- parka. Huomatkaa Hitin hurjat ilmeet :D

Ted on vähän hassu. Hänellä on noin 3-4 kg:n painoetu, ja silti jää alakynteen. Sitä ihan selvästi välillä harmittaa Hitin riekkuminen, mutta hölmö ei sano yhtään vastaan. Vaikka pelkkää leikkiä se Hitinkin puolelta on.

Ulkona -25, eipä paljoa huvita treenailla. Tähän väliin voisi tosin hehkuttaa, että Hilari Clinton (Hitin uusi lempinimi edellispäivältä) on tajunnut tunnistusnoudon idean! Nyt malttaa haistella ja etsiä omaa, ei tosin kovinkaan pitkäpinnaisesti. Nyt tehdään paljon toistoja ja sitä kautta varmuutta, niin pinnakin pitenee sen etsimismaltin kanssa :) Kaukokäskyjä myös vahvistellaan edelleen lyhyellä matkalla.